Näytelmä-levyn tekemisestä

Blogi-levyn ja onnistuneiden keikkojen jälkeen ajattelin tehdä teemalevyn. Tavoitteena oli tehdä albumi, jonka kaikki kappaleet nivoutuvat jollain tavalla yhteen kokonaisuudeksi. Levyllä oleva ainut vanha biisi on nimikkokappale Näytelmä. Levyllä tarkastellaankin elämää ikään kuin näytelmänä rooleineen, tarinoineen ja kulisseineen. Olin saanut uuden levyn materiaalin valmiiksi kevään 2011 aikana ja ideana oli tehdä bändilevy livepohjalta. Minulla oli suuri onni ja kunnia saada mukaan loistava muusikkokaarti, joiden avulla kokonaisuudesta tulee ihan varmasti onnistunut.

Astral Studiolla iloinen ja rento viikko

Moodi oli rento ja iloinen, kun kokoonnuimme Astral Studiolle äänittämään myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa Näytelmä-albumiani. Kesäkuun toinen viikko oli varattu pohjien tekemiseen. Meitä oli viisi muusikkoa: allekirjoittanut, Risto Niinikoski (rummut), Marzi Nyman (kitara), Timo Toivonen (koskettimet) ja Jaan Wessman (basso). Tiesin, että näin mahtavalla kaartilla varmasti saisimme hyvää jälkeä aikaan. Silti jätkien huikeat taidot ja erinomaiset yhteistyötaidot löivät ällikällä. Kuten kuvista näkyy, innokas ja positiivinen tunnelma loi erinomaiset puitteet äänityksille, josta vastasi kaksikko Jussi Heino ja Tuomo Korander.

Äänitimme viikon aikana kaikkien 11 kappaleen pohjat kronologisessa järjestyksessä. Seuraavana on vuorossa lauluosuudet, sitten jousia ja muita mausteita. Innolla odotan, kuinka mielenkiintoinen ja innostava prosessi jatkuu.

Kesäflunssa keskeytti levyntekopuuhat noin viikon ajaksi, mutta keskiviikkona 15.6. pääsimme äänittämään lauluja. Äänitetyksi saatiinkin tuon päivän aikana nimikkobiisi Näytelmä. Torstaina 16.6. äänitettiin lisäksi Riitta Savilahden soittamat viuluosuudet. Lauluäänityksiä jatkettiin tiiviisti ja ennen juhannusta kaikki lead-laulut oli Leo Melinin äänittämänä tallennettu.

18.7.2011. Esimiksauksia ja editointia on jatkettu. Taustalaulujen laulaminen on myös omalta kohdaltani aloitettu. Näytelmä-biisin laulamiseni kuulosti sen verran flunssaiselta, että päätimme laulaa sen vielä uudestaan. Sello-osuudet olen saanut nyt viimein kirjoitettua ja niitä aletaan äänittää näinä päivinä.

Elokuu lähenee loppuaan. Karita Almenin soittamat sello-osuudet on saatu äänitettyä. Eva Alkula soitti mielenkiintoiset sähkökanteleosuutensa kappaleisiin ja Seppo Kantonen urku- sekä muita kiippariraitoja. Pauliina Virtasen kanssa on äänitetty jo osa taustalauluista. Taustalaulut tehdään seuraavaksi loppuun ja tämän jälkeen projekti onkin enää vain Leo Melinin miksausta ja Svante Forsbäckin masterointia vaille valmista. Eero Saarikoski tekee parhaillaan levyn kansia.

30.10.2011. Levy on valmis ja julkaistaan keskiviikkona 30.11.2012. Levynjulkistamista juhlistetaan keikalla Ruby & Fellasissa klo 20 alkaen. Tervetuloa!

Lämmin kiitos kaikille levyn teossa myötävaikuttaneille. Suuri työ on takana ja nyt enää toivon kappaleiden tavoittavan mahdollisimman monta kuulijaa. Päätän raporttini levyn teosta tähän.

-Matti

 

mslogo

Hype